Modernimpi morsiussauna – 5 vinkkiä onnistuneeseen hyvinvointielämykseen

Morsiussaunalla on pitkät perinteet Suomalaisessa kulttuurissa. Sauna on ollut ja on edelleen osa monia eri juhlapyhiä ja perinteitä. Myös naimisiinmenoa ja morsiamen valmistamista tulevaan liittoon on juhlittu saunassa suoritettavin menoin.

Perinteisiin morsiussauna rituaaleihin on kuulunut loitsuja, lauluja, vihdontaa, saunan ympäri juoksemista sekä morsiamen pesemistä kananmunalla ja jauhoilla. Avioliitto, erityisesti entisaikaan, merkitsi suurta muutosta elämässä. Morsiussaunassa suoritettavat perinteet ovat niin kutsuttuja ”siirtymäriittejä”, joilla on valmisteltu ”rouvaksi” tulemista. Avioliitto on yhä monille merkittävä etappi elämässä, ja siksi sitä juhlistetaan erilaisin tavoin, kuten viettämällä polttareita kaveriporukan kesken.

Eikö kananmunantuoksuinen morsian tai loitsujen lausuminen kuulosta sinusta ihanteelliselta polttariajanvietteeltä, mutta haluat kuitenkin tuoda elämyksellisen lisän morsiussaunalla? Näiden vinkkien avulla voit päivittää perinteistä sopivammat nykypäivään.

1. Saunan koristelu, tunnelman luominen

Morsiussauna on koristeltu perinteisesti valkoisilla pellavaliinoilla, luonnonkukilla ja oksilla. Perinteen mukaan morsiamen istumapaikalle laitettiin myös nokkosen oksa tai muu pistävä kasvi muistuttamaan siitä, että elämä ei ole jatkuvaa ruusuilla tanssimista. Nokkoset voi huoletta jättää poimimatta, mutta saunan koristelu tuo ihanan lisän ja tekee saunakokemuksesta myös tavallisesta poikkeavan, juhlavan ja ylellisen.

Kokeile näitä:

  • Valitse saunaan mukaan kauniit laudeliinat, vaihtoehtoisesti voit käyttää myös esimerkiksi puhtaan valkoista lakanaa.
  • Kerää kauniita luonnonkukkia kestävään maljakkoon ja asettele niitä eri puolille saunaa, halutessasi voit ripotella kukkia ja vihreitä oksia myös lauteille. Talviaikaan koristeluun sopivat havuoksat, tai kuivatut kukat.
  • Jos saunominen tapahtuu hämärän aikaan voi kaunista tunnelmaa lisätä kynttilöillä. Valitse kuumaa kestäviä lyhtyjä ja asettele kynttilät alalauteille liian lämpenemisen välttämiseksi.

Kuva: Breakingpic/ Pexels  

2. Moniaistinen elämys, tuoksut

Perinteiden mukaan morsiussaunan kiukaalle on heitetty olutta tai väkeviä tuomaan avioparille onnea. Modernille morsiamelle sopivan elämyksen takaamiseksi kannattaa nämä kuitenkin jättää väliin ja sen sijaan voi kokeilla erilaisia saunatuoksuja. Tuoksujen lisääminen saunakokemukseen lisää tunnetta erityislaatuisuudesta ja hemmottelusta.

Kokeile näitä:

  • Saunakiulussa liotettavat saunatuoksupussit ovat luonnollinen ja hyväntuoksuinen lisä saunaan. Esimerkiksi Nystad Sauna Companyn koivu & laventeli tuoksupussi sopii morsiamen hemmotteluun mainiosti. Kurkkaa näiden ylellisten saunatuoksujen jälleenmyyjät täältä https://nystadsauna.fi/where-to-buy
  • Eteeriset öljyt. Lisää muutama tippa eteeristä öljyä löylyveteen. Kokeile tuoksuina esimerkiksi virkistävää sitruunaa, raikasta eukalyptusta tai rauhoittavaa ja mielialaa kohottavaa appelsiini öljyä.
Kuva: Nystad Sauna Co.

3. Hemmottelu, jalkakylpyä ja kasvonaamioita

Perinteisesti morsiamen hiuksiin, kasvoihin ja ihoon on hierottu kananmunaa sekä selkään jauhoja varmistamaan leivän riittäminen avioliiton aikana. Jos haluat varmistaa miellyttävän ja puhdistavan kokemuksen, ilman pelkoa taikinapalloista ja kananmunantuoksusta, voi perinteen tuoda nykypäivään korvaamalla jauhot ja kananmunan esimerkiksi hemmottelevilla luonnonkosmetiikka tuotteilla. Vaikka harvan tarvitsee enää huolehtia leivän riittämisestä, voi morsiamen hemmotteluhoitoihin liittää toivotuksen yltäkylläisistä aviovuosista. Puhdistumiseen ja peseytymiseen puolestaan voi liittää ajatuksen menneen taakse jättämisestä uuden elämänvaiheen kynnyksellä.

Kuva: Anna Shevets / Pexels

Kokeile näitä:

  • Kasvonaamio tai kuorinta. Kasvojen hoitaminen tuntuu ylelliseltä ja naamioiden levittäminen yhdessä on hauskaa. Kasvonaamioita löytyy monenlaisia ja saunan yhteydessä käytettäessä on varmin valinta luonnonkosmetiikka tuotteet, jotka sisältävät mahdollisimman vähän haitallisia kemikaaleja. Monenlaisia kasvonaamioita voi tehdä myös itse esimerkiksi hunajasta ja avocadosta.
  • Lisää ylelllisyyttä jalkakylvyllä. Saunan lauteilla tehtävää jalkakylpyä varten tarvitset vadit jokaiselle saunojalle, sekä jalkakylpysuolaa. Varpaiden helliminen lämpimässä vedessä löylyjen lomassa on rentouttava ja erilainen lisä tavalliseen saunaan verrattuna. Halutessasi lisäät veteen vielä kukkien terälehtiä ja eteeristä öljyä tuomaan ihanaa tuoksua.

4. Puhdistu ja virkisty vihtomalla

Vihtominen on ollut osa morsiussaunaperinnettä, ja se sopii erinomaisesti myös moderniin morsiussaunaan. Perinteisesti vihdonnalla on taattu onni tulevaan avioliittoon ja puhdistettu menneisyyden synnit morsiamesta. Vihtomisella on monia terveysvaikutuksia kuten verenkierron lisääminen ja koivunlehtien saponiinien puhdistava vaikutus. Vihtominen on ehdottomasti myös osa kokonaisvaltaista saunaelämystä.

Kokeile näitä:

  • Vihdan kokoaminen yhdessä. Jos saunapaikan läheisyydestä löytyy koivuja, yhteinen puuha vihtaa kooten voi olla hauska ajanviete ennen saunaan siirtymistä. Oksia kerätessä morsian voi esimerkiksi kertoa toiveitaan tulevaan liittoon, jotka vihtomalla saunassa sinetöidään. Paras aika tehdä vihta on juhannuksen tienoilla, ja kuivattuja vihtoja voi löytää myös hyvin varustelluista kaupoista ympäri vuoden.
  • Kun morsian on vihdottu saunassa, jokainen saunoja voi vuorollaan vihtoa itseään ja samalla lähettää omat toivotuksensa tai elämänohjeensa morsiamen tulevaan liittoon.
Kuva: Santtu Perkiö / Unsplash

5. Makuelämykset ja nesteytys, morsiussaunan ruoka ja juoma

Perinteisiin morsiussaunamenoihin on kuulunut oluen heittäminen kiukaalle mutta olut on ollut myös syötävän muodossa tarjolla saunan jälkeen olutkeittona. Jos olutkeitto tai saunaviina eivät kuulosta houkuttelevilta, kannattaa naposteltaviksi valita morsiamen ja seurueen lempiherkkuja sekä virkistäviä juomia. Saunomisen ja runsaan hikoilun jälkeen usein tekeekin mieli jotain suolaista, myös kehon nesteytyksestä on hyvä huolehtia. Kokonaisvaltaisen saunaelämyksen voikin kruunata herkullisilla saunapurtavilla ja virkistävillä juomilla.

Kuva: Luna Lovegood / Pexels

Kokeile näitä:

  • Kokoa herkullinen napostelulautanen esimerkiksi erilaisista juustoista, suolakekseistä, pähkinöistä ja hedelmistä. Runsaan ja näyttävän esillepanon saat kokoamalla kaikki tarjottimelle värikkääksi ja houkuttelevaksi kokonaisuudeksi.
  • Juhlallista saunahetkeä kruunaamaan voi olla kiva kilistää kuohujuomalla. Jos haluat valita paremmin nesteyttävän ja alkoholittoman vaihtoehdon, esimerkiksi kerkkäkuohuvat tarjoavat virkistävän mutta juhlavan vaihtoehdon.
  • Muista myös vesi ja nesteytys saunomisen aikana. Erilaiset maustetut vedet voivat tuoda virkistävän lisän saunaelämykseen. Voit tehdä näyttävän ja virkistävän kuplaveden myös itse. Kaada hiilihapollista vettä kannuun, jossa on esimerkiksi sitruuna ja mansikka viipaleita, sekä basilikan tai mintun lehtiä.

Muista nauttia

Tärkeintä saunaelämyksen rakentamisessa on huomioida seurueen ja erityisesti morsiamen mieltymykset ja tarpeet. Ihanaan elämykseen riittää myös pienet teot ja hyvää tekevän saunakokemuksen voi saada aikaan ilman monimutkaisia ohjelmanumeroita. Saunomisessa tärkeää on hetkeen pysähtyminen, hiljentyminen ja hyvästä seurasta nauttiminen.


Saija on Sauna Rentolan tiimin asiakaspalvelusta ja markkinoinnista vastaava iloinen innostuja.
Saija on hyvinvointiin intohimolla suhtautuva yrittäjä ja joogaopettaja, joka loihtii blogiin sauna-aiheisia artikkeleita sekä hyvinvointiin liittyviä kiinnostavia sisältöjä.