Copy of Rentouttavat löylyt kaupungin ytimessä (1)

Reilu vuosi sitten syksy teki jo tuloaan kun porukkamme ryhtyi saunanrakennuspuuhiin. Autotrailerina ostettu kärry sai pintaansa mustan maalin ja sen päälle alettiin kokoamaan kevythirsistä saunan runkoa.

 

Puuhun intohimolla suhtautuva saunan rakentaja Petteri veisti salvokset käsin syysiltojen hämärtyessä ympärillä. Japanilainen saha, taltta ja vasara sulivat osaksi rakentajan olemusta kun reilu kaksisataa salvosta syntyivät ja hirsi hirreltä runko kohosi pyörien päälle.

 

Seinät saivat tumman värinsä perinteikkään ja ympäristöystävällisen tervaöljyn ja mustaoksidin sekoituksella. Kerros kerrokselta väri tummui kunnes pinta oli syvän musta, kauniiden puiden syiden kuitenkin kuultaessa läpi. Myös sisäpinnoissa suosimme kasvipohjaisia ja ekologisia öljyjä, ja seinien hennon harmaa sävy syntyi halusta antaa saunan sisällä tunnelman olla raikas ja valoisa. Suuri ikkuna sai rakentajan käsissä ympärilleen pokat ja ison seinän keskelle asetettuna se aukaisisi lauteilta kauniin panorama maiseman.

Lauteet

Laudemateriaaliksi kestävyyden ja kauniin ulkonäön vuoksi valikoitui vaalea, himan punaisena hohtava tervaleppä. Muutaman pintakäsittelykokeilun jälkeen viimeistelyyn valikoitui luonnollinen kiinanpuuöljy, joka antaa kestävän ja kauniin sävyisen pinnan. Lauteista halusimme myös tarpeeksi leveät, jotta niillä on mukava istua, ja halutessaan makoilemaankin mahtuu. Ovelta katsottaessa perimmäisen lauteen nostimme muita lauteita hieman korkeammalle, että jokaisen löylyn makuun löytyy saunassa oma paikka.

Saunan kruunu, kiuas

Kiuasta valitessa meille oli selvää, että haluamme mahdollisimman laadukkaan ja kestävän kiukaan kruunaamaan artesaanivalmisteisen saunamme. Suomessa käsityönä valmistettu IKI-kiuas olikin selvä vaihtoehto, ja saunamme koon puolesta kiukaaksi valikoitui IKI-puukiukaiden suurin perusmalli Maxi-IKI. Siinä erityisen hyvät löylyt takaa suuri kivimassa sekä kiukaan sisällä oleva 360 asteen kiertoputki joka lämmittää kivimassan todella tehokkaasti.

 

Yksityiskohtia tässä saunassa on hiottu ja viimeistelty antaumuksella ja rakkaudella. Työtunteja rakennuspuuhiin upposi niin paljon, ettei niitä viitsi tässä edes mainita. Mutta ylpeä saunanrakentaja saa olla. Toista yhtä komeaa saunaa saa hakea!

Näin lopuksi vielä hauskana kuriositeettina mainittakoon, että sauna rakentui täysin ilman tikkaita! Kyllä. Ja korkeutta koko mahtipontisella rakennelmalla on yli 3 metriä! Se, kuinka tämä on mahdollista, on askarruttanut monia. Kerrottakoon kuitenkin, että yhtään onnettomuutta rakennuksen aikana ei sattunut, ja että rakentajan akrobatiataustalla saattoi olla vaikutusta tämän hurjapäisen rakennustyylin toteutumiseen.

 

Miltäs sauna sinusta näyttää? Jätä kommenttisi alle! 🙂

– Saija ja muu Rentolan porukka